Teatteri tutuksi – Maskeerauksen perusteet -kurssi TYT:llä heinäkuussa!

Koominen Puskafarssi 2019 ei kainostele nykyajan epäkohtia
10.6.2019
Kuutin 19.6. näytös peruttu
19.6.2019

Teatteri tutuksi – Maskeerauksen perusteet -kurssi TYT:llä heinäkuussa!

Maskeerauksen perusteet

Kurssilla tutustumme teatterimaskeerauksen perusteisiin.

Käydään läpi maskeerauksen teoriaa sekä harjoitellaan käytännössä.

Kurssilla opit tekemään mm. Pohjameikin ja varjostukset sekä silmä- kulma- ja huulimeikeistä, vanhennuksen, erilaisia helppoja ruhjeita, jotka toimivat teatterissa, sekä sitä mitä erilaisissa teatterimaskeissa kannattaa ottaa huomioon.

Ensimmäisellä kerralla puhumme myös siitä, mitä kukin haluaisi tietää ja oppia ja nämä asiat pyritään mahdollisuuksien mukaan ottamaan huomioon.

Kurssi on avoin kaikille, sinulla ei siis tarvitse olla kokemusta maskeerauksesta tai edes tavallisesta meikkaamisesta. Kurssilla on mahdollista kuitenkin tehdä oman taitotasonsa mukaan, joten vaikka maskeerauksesta olisi jo jonkin verran kokemusta, täältä voi erityisesti teatteripuolen maskeeraukseen saada uutta näkökulmaa ja hioa taitojasi.

Kurssille voit ottaa mukaasi mallin, jonka kasvoille harjoittelet tai voit tehdä harjoiteltavat asiat omille kasvoillesi. Mikäli maskeeraat itseäsi, otathan mukaan pienen peilin, jonka saat asetettua pöydälle pystyyn.

Materiaalit, sudit ja muut välineet tulevat kurssin puolesta.

AIKATAULU

  • 11.7. 18-20
  • 18.7. 18-20
  • 25.7. 18-20

PAIKKA

  • Turun ylioppilasteatteri, Läntinen rantakatu 23, 20100 Turku

HINTA

  • 25€ TYT:n jäsenille
  • 40€ Normaali

ILMOITTAUTUMINEN

Kurssi toteutetaan min. 10lhö osallistujamäärällä.

Kurssin vetäjästä: Katariina Kannisto

Olen Turkulainen teatteri-ilmaisun ohjaaja sekä maskeeraaja. Minulla on kokemusta sekä maskeerausten suunnittelusta, että toteutuksesta teatteri-, mainos- ja elokuvapuolella, lisäksi olen opettanut tehostemaskeerausta työväenopistolla.

Olen suunnitellut, budjetoinut sekä opettanut maskeerauksia näyttelijöille teatteripuolella. Elokuvissa olen myös päässyt toteuttamaan erikoisempia tehosteita maskeerauksissa.

Opettelen jatkuvasti uusia tekniikoita ja kokeilen uusia ideoita, mikä näkyy myös opetuksessani. Haluan tuoda myös muille maskeerauksesta kiinnostuneille rohkeutta kokeilla ja keksiä uusia, omanlaisiaan tapoja toteuttaa oma visionsa.

Maskeerauksen perusteet on osa Turun ylioppilasteatterin Teatteri tutuksi –kurssikokonaisuutta, joka perehdyttää teatterin eri osa-alueisiin.