Tällä kertaa Godota odottaessa -työryhmästä esittäytyy 20-vuotias näyttelijä Elisa Kinnunen, jonka pahimpia odottelupaikkoja ovat tuskanhikiset toppatakkikassajonot ruokakaupoissa ruuhka-aikaan.

Mitä teet näyttämön ulkopuolella?

Opiskelen Turun yliopistossa toista vuotta englantia, sivuaineena elämänkatsomustieto (sekä toivon mukaan ensi syksyllä luova kirjoittaminen). Työskentelen osa-aikaisesti Hesburgerilla ja käyn pari kertaa viikossa ulkoiluttamassa perheemme koiraa. Jäljelle jäävän ajan käytän nukkumiseen, syömiseen, ystävieni kanssa lorvimiseen, Netflixin katseluun, kirjojen lukemiseen, pianon soittamiseen, teen hörppimiseen, joogaamiseen ja maailman parantamiseen – tai sen visiointiin.

Millainen oli ensikosketuksesi teatteriin?

Joskus todella nuorena muistan käyneeni kesäteatterissa katsomassa Heinähattu ja Vilttitossu -näytelmää, josta en tosin muista muuta kuin pari päähäni jämähtänyttä laulunpätkää. Ala-asteella kokeilin ensimmäistä kertaa siipiäni näyttelijänä, kun teimme luokkakavereidemme kanssa näytelmiä ja esitimme niitä luokallemme. Muistan sen olleen hauskaa, vaikkeivat näytelmät aina ehkä olleetkaan kovinkaan kaksisia. Olin mukana myös teatterikerhossa, jossa sain olla Punahilkka.

Varsinaisena ensikosketuksenani teatteriin pidän kuitenkin lukion ensimmäistä vuottani, jolloin paitsi aloitin opiskelun teatterikursseja tarjoavalla taideviestintälinjalla, myös ensi kertaa pääsin mukaan kunnolliseen teatteriproduktioon. Sara Koirasen ohjaamassa Lapsen silmin -näytelmässä opin näyttelemisestä, lavalla olemisesta, improvisoinnista, haavoittuvuudestakin sekä teatterin tekemisen tärkeydestä. Tuo prokkis oli siis kokonaisuudessaan varsin kasvattava kokemus, vaikka jokainen Jo-Jo Teatterin lavalla vietetty hetki jännittikin.

Pahin paikka, jossa voi joutua odottamaan?

Toisin kuin roolihahmoni Estragon eli Gogo sekä moni muu, yleisesti ottaen pidän odottamisesta ja pitkästymisestä. Pahimpia odottelupaikkoja ovat ehkä tuskanhikiset toppatakkikassajonot ruokakaupoissa ruuhka-aikaan, kun äidit huutavat lapsilleen ja lapset äideilleen. Luokkahuoneessa odottelu ennen esitelmän pitämistä samalla kun muut opiskelijat pitävät omiaan aplodien saattelemana on kyllä myös kamalaa. Sen sijaan pidän esimerkiksi hammaslääkärin vastaanoton odottelusta ja pitkistä bussimatkoista.

Tärkeää odottamisen taidossa on se, ettei liikaa keskity itse odottamiseen vaan antaa asioiden tapahtua omalla ajallaan. Vaikka odottaessa tuntuisikin, että aika pysähtyy, koko ajan tapahtuu jotain yhtä arvokasta kuin se, mikä tulevaisuudessa häämöttää. Tästä muistuttaa myös Godota odottaessa: olennaista ei ole se, mitä tapahtuu odotuksen jälkeen vaan mitä sillä käsittämättömän pitkältä tuntuvalla ajallaan tekee odottamisen ohessa. Pahin paikka, jossa voi joutua odottamaan, lienee siis tulevaisuutta ihannoiva tai sitä pelkäävä kärsimätön ihmismieli.

Samastutko roolihahmoosi Gogoon?

Itse asiassa on melko huvittavaa, miten monella tapaa olen Gogon vastakohta. Toisin kuin hänellä, oma maailmankuvani on yleisesti ottaen positiivinen ja oma optimismini onkin välillä tuonut haasteen tuntua roolihahmon rakentamiseen. Gogo on impulsiivinen, kärsimätön ja räjähdysherkkä kun taas itse olen luonteeltani melko kylmäpäinen ja pitkäjännitteinen, ja riitelen ehkä kerran vuodessa. Siinä missä Gogon muistikapasiteetti kestää suunnilleen neljä sekuntia kerrallaan, varmaan yleisin minulle suunnattu lausahdus on: ”miten sä voit muistaa ton?” tai ”nää on näitä juttuja mitä vaan sä muistat”. Gogo elää tätä päivää ja etsii hetken mielihyvää, itse olen suunnitteleva ”entä jos”-ihminen.

Gogon kanssa jaan kuitenkin rakkauden ruokaan sekä hyvät unenlahjat, ja taistele tai pakene -tilanteissa hänen laillaan valitsen helposti jälkimmäisen. Löydän itseni usein myös haikailemasta menneitä ja etsimässä nostalgiakiksejä esimerkiksi lapsuuden lempikirjoista ja vanhoista valokuvista. Minulla on Gogon tavoin myös taito hätääntyä turhasta ja samaistun välillä hänen kyvyttömyyteensä ja toisaalta piittaamattomuuteensa toimia sosiaalisten normien mukaisesti. Ärsyynnyn myös joskus pienistä asioista ja mökötän aikani, kunnes aloitan uuden päivän puhtaammalta pöydältä.

Mistä innostut?

Erilaisista kulttuureista, elämänfilosofioista, siivoamisesta, kaikesta Harry Potteriin liittyvästä, hyvästä musiikista ja uusien artistien löytämisestä, mukavista pianokappaleista, erilaisista ihmisistä, tuoksukynttilöistä, helpoista ja/tai hyvistä ruokaohjeista, suurkaupungeista, kielten oppimisesta, vuodenaikojen vaihtelusta, kauniista maisemista, hyvistä elokuvista, matkustelusta ja siitä haaveilemisesta, jännistä unista, muotokuvien piirtämisestä, joulusta ja ensilumesta. Inspiroidun niin isoista muutoksista kuin pienistä arki-ilmiöistäkin, ja ihailen ympäröiviä ihmisiä jotka toteuttavat itseään.

Mikä on oudoin tapasi?

Tämä kysymys saa minut aina tuntemaan itseni suunnilleen maailman vähiten jännittäväksi ihmiseksi. No, monet vieroksuvat tapaani syödä sitruunoita paljaaltaan. Kun haluan tuntea oloni yleväksi, kuuntelen Bachia tai Chopinia. Ratkon Rubikin kuutioita ollessani hermostunut tai stressaantunut, ja jos minun täytyy oikein tsempata itseäni, toteutan kahta viimeksi mainittua samanaikaisesti. Loppujen lopuksi mikään ei ole kovin outoa, jos siihen on tottunut (lukuun ottamatta joidenkin tapaa laittaa ananasta pizzaan). Elämä itsessään on niin outo asia, että kaikki siinä tapahtuva on vain osa jatkumoa eikä siksi oikeastaan enää järin omituista.

Mitkä ovat tärkeimpiä asioita elämässäsi?

Itselleni ehkä tärkeintä on elää omaa elämääni ja tehdä päätöksiä itsenäisesti, vapaasti. Kykyni pitää pääni ja tehdä omaa juttuani muiden kyseenalaistaessa valintojani tekee elämästäni minun näköisen. Mielestäni hyvän elämän avain on se, että asioita ajattelee oikeasti, eikä vain tyydy yleisiin ja opittuihin käytäntöihin tai mielipiteisiin niitä sen enempiä pohtimatta. Välinpitämättömyys ja tiedonjanottomuus ovat mielestäni melkoisen monen pahan alku ja juuri. Minulle on tärkeää myös pyrkiä sekä sisäisen että ulkopuolisen rauhan edistämiseen sekä olemaan lähtökohtaisesti ystävällinen kaikille.

Mikä on elämän tarkoitus?

Kuten ilmeisesti herra Beckettkin väitti Godota odottaessa -näytelmää kirjoittaessaan, olen aina ollut sitä mieltä, ettei elämällä ole sen suurempaa tarkoitusta. Sana kuulostaa mielestäni jotenkin liian suurelta, velvollistavalta ja universaalilta, joltain tehtävältä, jonka täyttämiseen muka tulisi keskittyä alinomaa. Täällä me olemme, todennäköisesti sattumalta, tallailemme katuja ja yleensä yritämme jollain tasolla pyrkiä muihin tai itseemme kohdistuvaan hyvään ja nauttimaan olostamme täällä. Jokainen meistä elää elämäänsä keskittyen eri asioihin ja hoitaa velvollisuutensa parhaaksi näkemällään tavalla. Ihmisen kiinnostuksen kohteet ja prioriteetit vaihtelevat miten sattuu elämän aikana muutenkin, joten mitään kaikkia yhdistävää suuntaa ei mielestäni voi määrittää. Itse kai tällä hetkellä koitan olla ihmisiksi, hyväksyä elämän risut ja vaalia sen ruusuja sekä tehdä valintoja, joihin voin olla tyytyväinen.

Mitä pelkäät?

Hämähäkkejä, riippuvuutta, nuorena kuolemista ja yhdentekevyyttä. Ehkä myös vähän sitä, että elän koko elämäni samalla tavalla päivästä toiseen ja vanhana huomaan aikani valuneen hukkaan samalla kun olen aina vain odottanut seuraavaa, parempaa hetkeä. Toisaalta ajaudun välillä pelkäämään myös itse vanhuutta. On vaikeaa hyväksyä, että jonain päivänä minut luokitellaan keski-ikäiseksi. Minua hirvittää miten nopeasti vuodet vierivät jo nyt, ja 20-vuotias mieleni ikäkriiseilee tuon tuosta. Ajan kuluminen on kaikessa suhteellisuudessaan pelottavaa.

Mikä on parasta elämässä?

Onnistumisen tunne, kun on nähnyt jonkin asian eteen paljon vaivaa. Ja se, kun välillä muistaa ottaa rennosti, istahtaa takakenoon ja naurahtaa itselleen. Ja tosi kovaa juokseminen!

Kuvat: 1. Jouni Kuru, 2. Effiina Jalonen

“Vaihtakaa näyttelijät miehiin tai esitys perutaan.”

Turun ylioppilasteatteri joutui perumaan Janne Pikan ohjaaman Godota odottaessa – klassikkonäytelmän esitykset viikkoa ennen ensi-iltaa. Taustalla on Samuel Beckettin perikunnan määräys, jonka mukaan esityksessä ei saa olla naisnäyttelijöitä. 

Godota odottaessa -näytelmän sijaan Turun ylioppilasteatterin lavalla nähdään uusi Odottaessa-niminen näytelmä. Odottaessa on työryhmälähtöisesti valmistettu esitys, joka tarkastelee Turun ylioppilasteatterin Godota odottaessa -produktion kohtaloa näytelmänä näytelmän sisällä. Absurdissa tragikomediassa odotetaan vastauksia, kysymyksiä ja tasa-arvoista kohtelua.

Esitysten yhteyteen järjestetään keskustelutilaisuuksia Turun ylioppilasteatterissa. Tilaisuuksissa jatketaan Godota odottaessa -esityksen peruuntumisen myötä syntynyttä keskustelua. Tapausta tarkastellaan useasta eri näkökulmasta käsin, ja keskustelutilaisuuksissa on mukana teatteri- ja esitystaiteen ammattilaisia. Tilaisuuksien aiheina ovat mm. tasa-arvo sekä tekijänoikeudet. Keskustelutilaisuuksista tiedotetaan lisää viikon 12 aikana. Keskustelutilaisuuksiin on vapaa pääsy, ja ne pidetään esitysten jälkeen erikseen ilmoitettavina ajankohtina.

Hanki lippusi Odottaessa-näytelmän esitykseen osoitteessa turunylioppilasteatteri.fi/liput/