Alkuvuodesta 2025 Turun ylioppilasteatterin OFF-ohjelmistossa nähdään Minna Canthin klassikkoon perustuva Sylvi. Tarina saa tuoreen otteen ohjaaja Alina Kilpisen käsittelyssä.
Sylvi kertoo nuoresta, impulsiivisesta naisesta, joka jää orvoksi ja päätyy naimisiin hänelle määrätyn holhoojan, itseään kaksi kertaa vanhemman Akselin kanssa. Yhtenä päivänä omaan pieneen lintuhäkkiinsä kyllästynyt Sylvi saa vieraakseen vuosia poissa olleen lapsuudenystävänsä Viktorin ja heidän välilleen syttyy lapsuudesta asti kytenyt, kielletty rakkaus. Maailma, johon toiset ihmiset ovat Sylvin sysänneet, alkaa näyttää vankilalta ja haave toisenlaisesta elämästä, omasta tahdosta valtaa nuoren naisen mielen.
Canthin väkevä klassikkonäytelmä perustuu tositapahtumiin ja sai alkunsa Canthin luettua lehtijutun, jossa kerrottiin Hämeenlinnalaisen lehtorinrouvan rakastuneen toiseen ja myrkyttäneen miehensä onnettoman rakkauden tähden. Näytelmä kantaesitettiin Helsingin Ruotsalaisessa teatterissa vuonna 1893 ja oli aikansa suunnaton menestys. Sen kerrotaan tehneen niin suuren vaikutuksen yleisöön, että monet pyörtyivät katsomossa ja itkuliinat olivat tarpeen. Nyt Sylvin traaginen tarina saa tuoreen otteen ohjaaja Alina Kilpisen dramatisoimana. Perinteisen dialogin rinnalla nähdään vahvaa ensembletyöskentelyä sekä kuullaan yhdentoista hengen näyttelijäensemblen tuottamaa, Antti Ainolan säveltämää livemusiikkia. Näytelmä on samalla Kilpisen 10-vuotisen ohjaajan uran juhlateos.
Sylvi ensi-illassa La 1.2.2025 Klo 17
Muut esitykset:
Ti 4.2. Klo 19
Ke 5.2. Klo 19
Pe 7.2. Klo 19
Su 9.2. Klo 17
Ti 11.2. Klo 19
Ke 12.2. Klo 19
Ti 18.2. Klo 19
To 20.2. Klo 19
Pe 21.2. Klo 19
Su 23.2. Klo 17
Ti 25.2. Klo 19
Ke 26.2. Klo 19
Pe 28.2. Klo 19
La 1.3. Klo 17
Liput nyt myynnissä!
Peruslippu 26€
Alennuslippu 18€
Kannatuslippu 35€
TYT:n jäsen 10€
Alennuslippuun ovat oikeutettuja kaikki itsensä vähävaraiseksi kokevat.
Vähintään 10 hengen ryhmille liput -10%
Tiedustelut ja ryhmävaraukset: info@turunylioppilasteatteri.fi
Esityksen kesto n. 2,5h väliaikoineen.
Esitykset Turun ylioppilasteatterilla (Taiteen talo, Nunnankatu 4, 20700 Turku).
Sisältövaroitukset: esitys sisältää rankkoja teemoja (mm. itsetuhoisuus, kuolema, mielenterveysongelmat, väkivalta), kovia ääniä sekä terveydelle vaaratonta teatterisavua. Esitystä ei suositella alle 12-vuotiaille.
—–
Työryhmä:
Alkuperäisteksti: Minna Canth
Ohjaus, dramatisointi, tuotanto: Alina Kilpinen
Sävellys & laulunohjaus: Antti Ainola
Puvustus: Katariina Kayser, Venla Kumela, Anu Lehtonen-Sonkki
Kampaukset: Anu Lehtonen-Sonkki
Lavastus & tarpeisto: Alina Kilpinen, Marko Rumbin, Anu Lehtonen-Sonkki, Teropetteri Salminen + työryhmä
Valosuunnittelu: Tuomas Vainionpää
Tekniikan ajajat: Yasmin Iacovone, Reea Ruusuvuori
Kuiskaaja: Pia Poikonen
Ohjaajan assistentti: Marko Rumbin
Valokuvat: Reea Ruusuvuori
Lavalla:
Aada Sevón, Juha-Petri Salmi, Wille Heino, Helmi Henell, Tara Salakoski, Senja Luuri, Hanna Lindqvist, Petteri Parkkila, Sampsa Salo, Hilda Heino ja Helka Ermala.
Muusikot:
Helka Ermala (harppu, koskettimet)
Hilda Heino (sello)
Petteri Parkkila (kitara)
Helmi Henell (concertina-haitari)
Juha-Petri Salmi (kirjoituskone)
Antti Ainola (muut soittimet)