Työryhmähaku: Titus Andronicus

Syksyn kurssit
5.9.2019

Työryhmähaku: Titus Andronicus

TYÖRYHMÄHAKU: TITUS ANDRONICUS 

William Shakespeare:  Titus Andronicus – Painajainen huomisen maailmasta

“Titus Andronicus” on Shakespearen vähemmän esitettyjä näytelmiä. Makaaberi tarina, on johon leivottu mukaan runollinen tragedia, raivokas kostotarina ja absurdi farssi, oman aikansa “Game of Thrones”. Näytelmää on esitetty teatterin tietokannan mukaan vain kahdesti Suomessa ja molemmat kerrat 1980-luvun alkupuolella, joten tarjolla on harvinaista herkkua. Näytelmässä voitokas kenraali Titus palaa Roomaan sodasta gootteja vastaan. Kotona odottaa kuitenkin häijy valtaistuinpeli uuden keisarin valinnasta. Keisariksi nousee lopulta kansaa kiihottava röyhkeä nuori Saturninus, joka ottaa puolisokseen kaikkien yllätykseksi sotavankina tuodun goottien kuningattaren Tamoran. Alkaa verinen juonittelu ja absurdeja mittasuhteita saava koston kierre, jossa kukaan ei selviä puhtoisena.

Vaikka “Titus Andronicus” kertoo Rooman valtakunnan loppuvaiheista, se tuntuu kutkuttavan ajankohtaiselta juuri nyt ilmastonmuutokseen ja oikeistopopulismin nousuun liittyvien ongelmien myötä. Näytelmässä nousee esiin myös kysymyksiä naisen itsemäärämisoikeudesta omaan kehoonsa ja maahanmuutosta. Suuria teemoja, jotka ovat pinnalla yhteiskunnassamme kaiken aikaa. Yhteiskunnallista ajankohtaisuutta ja purevuutta lisää tekstistä löytyvät viitteet niin Trumpiin, informaatiosotaan, valemediaan ja pakolaiskriisiin, joten se tarjoaa herkullisen pohjan tulevaisuuden Euroopan tarkastelulle teatterin keinoin.

Tämä versio Tituksesta tulee olemaan visuaalinen, räiskyvä, queer, hauska, hurja ja koskettava esitys, joka puhuttelee tämän päivän katsojia. Näytelmän tapahtumat siirtyvät Antiikin maailmasta Handmaid’s Talen maailmaa muistuttavaan dystopiaan. Näyttelijöille se tarjoaa haastavia rooleja ja leikkimistä tyyleillä. Työryhmä pääsee rakentamaan visuaalisesti rikasta elokuvallista esitystä.

Teoksen ohjaa ja sovittaa Turun Ylioppilasteatterille esitystaiteilija Vili von Nissinen.

Näytelmän harjoituskausi on syys-lokakuun 2019 taitteesta tammikuun 2020 loppuun Turussa. Ensi-ilta on 31.1.2020 ja muut näytökset helmikuussa 2020.

 

Casting-tilaisuus ja työryhmähaku 22.9.2019 Turun Ylioppilasteatterilla, Linnankatu 24. Ilmoittaudu mukaan lomakkeella: https://forms.gle/JpRBqXVGkrmCeNeW7

Hakijoiden tulee olla täysi-ikäisiä. Valinnat tehdään päivän päätteeksi ja ilmoitetaan hakijoille.

 

Ensimmäinen kokoontuminen on torstaina 26.9 klo 18-21.00 TYT:llä. 

 

Näyttelijät:

Produktioon haetaan 15 näyttelijää ja muutamaa avustajaa erilaisiin ensemble-rooleihin, jotka voivat sitoutua mukaan koko harjoitus- ja esityskaudelle. Esiintyjän iän ei tarvitse vastata hahmon ikää. Muutamaan rooliin on erityisiä vaatimuksia. Casting 22.9.2019 klo: 14-17.00.

Roolikuvaukset:

 

Titus, sodan ja kauhujen kylmettämä sotilas, joka palvelee kunnia-asianaan kyseenalaistamatta isänmaataan, joka pettää lopulta hänet, ja ajaa hulluuteen ja koston kierteeseen. Hahmo on iältään noin 50-60v. (n/m)

Tamora, goottien kuningatar, julma, kostonhimoinen ja vaarallinen femme fatale, aistikas kuuma puuma. Hahmo on iältään noin 38-45v (n)

Aaron, Tamoran afrikkalaistaustainen palvelija ja salarakas, päähänpotkittu ja syrjitty, radikalisoitunut mies kostoretkellä maailmaa vastaan. Hahmo on iältään noin 25-35v. Rooliin castataan ei-valkoinen esiintyjä (n/m)

Marcus, poliitikko, Tituksen sisar, tarinan järjen ääni hyvä ja lempeä, joskin ei täysin puhtoinen hänkään. Hahmo on iältään noin 50-60v. (n)

Lucius, Tituksen lapsi, kiivasluontoinen sotilas, joka kulkee harmaalla alueella. Vigilanten  ja kapinallisen vikaa. Hahmo on iältään noin 35v. (n/m)

Saturninus, keisarikandidaatti, populistinen, ahne, arvaamaton, pikkumainen ja ailahtelevainen tuleva keisari. Hahmo on iältään noin 30-35v. (m)

Lavinia, Tituksen tytär, johon kohdistuu paljon väkivaltaa näytelmän aikana. Mykkä suurimman osan ajasta ja rooli vaatii fyysistä ja ilmeikästä ilmaisuvoimaa. Rooliin castataan herkkä androgyyni miesesiintyjä. Hahmo on iältään noin 20-30v. (m)

Chiron ja Demetrius, Tamoran kaksospojat, eläimelliset hormonihirmut, urheilukentän pahat pojat, eivät kaikkein viksuimmat yksilöt. Hahmot ovat iältään noin 17-25v. (n/m)

Kehätyttö/Drag queen, sanansaattaja, Lipsync- ja vouguing-taidot sekä luonteva liikkuminen korkokengissä lasketaan eduksi. (n/m)

Tuplarooli: Bassianus, Saturninuksen veli, kansansuosikki, pidetty lempeä keisarikandidaatti. / Publius, hakkeri, Marcuksen poika. Hahmot ovat iältään noin 30-35v. (m)

Triplarooli: Mutius, Tituksen poika / Imettäjä/ Viihdyttäjä. Nämä hahmot ovat mukana 1-2:ssa kohtauksessa ja tulevat tapetuiksi. Koomista revittelyä ja näyttäviä lavakuolemia pääsee tekemään. Hahmojen ikä vaihtelee. (m)

Tuplarooli: Quintus ja Martius, Tituksen poikia. Urheilukentän hyvät pojat, nämäkään eivät ole kaikkein viksuimpia. Hahmot ovat iältään noin 17-25v./ Gootti-1 ja Gootti-2, goottikapinallisten komentajia  (n/m)

Tuplarooli: Alarbus, Tamoran esikoispoika, josta koston kierre alkaa / Lucius jr. Luciuksen teini-ikäinen poika (n/m)

Ensemble (vartijoita, roomalaisia, gootteja yms) (n/m)

Casting-tilaisuudessa ensin tehdään yhdessä harjoituksia ja lopuksi haastatellaan hakijoita yksin/pienissä ryhmissä. Valmistele halutessasi lyhyt (max 1min) vapaavalintainen monologi tai muu esityksellinen sooloteko.

 

Työryhmä:

Produktion työryhmään haetaan seuraavia jäseniä. Tehtäviä voidaan myös yhdistää. Työryhmähakijoiden haastattelut ovat 22.9.2019 klo 13-14.

Apulaisohjaaja

Videosuunnittelija

Valosuunnittelija

Äänisuunnittelija

Puvustaja

Lavastaja

Esitysavustajia

 

Tiedustelut:

Ohjaaja Vili von NIssinen vilinissinen@gmail.com

Tuottaja Katri Salomäenpää katri.salomaenpaa@gmail.com